Lumikenkäily Saariselällä?

Lumikenkäilyn helppous viehättää ja lumikenkäily Saariselän tunturissa onkin yksi kiinnostavista aktiviteeteista Lapin lomalla. Et tarvitse suurta käyttöopasta, vaan laji on sopiva niin ikään, sukupuoleen, taitotasoon ja kuntoon katsomatta.

Miksi lähtisin lumikenkäilemään?

Tavalliseen kävelylenkkiin verrattuna lumikenkäily on huomattavasti tehokkaampaa, etenkin lihasten huomaat vahvistuvan sekä hengästyvän lenkin aikana aivan eri tavalla! Lumikenkien etuna on myös se, että pääset tarpomaan omia koskemattomia polkuja ilman, että jalat uppoavat syvälle lumeen. Parhaimmillaan lumikengät toimivat metsä- ja tunturimaastoissa, eli Saariselän maastot ovat kyseiseen lajiin juuri otolliset. Kuntotason mukaan maaston vaihtelevuudella saat lisätehoja tai vastaavasti helpotuksia kulkemaasi lumikenkäreittiin.  Tasaisessa maastossa on hyvä aloittaa harrastus, ja kuntotason kohentuessa siirtyä yhä mäkisempiin ja pidempiin maastoihin.

Kuva ©Sami Takarautio

Lumikenkien tekniset ominaisuudet

Lumikenkiin käy melkeinpä mikä tahansa tavallinen talvikenkä ja koko on säädettävissä niin lapsille kuin aikuisillekin. Lumikenkien pohjissa olevat piikit tuovat lisäpitoa jäisillä alustoilla sekä ylämäissä. Lumikenkien materiaaleja on erilaisia, on niin kevyitä komposiittirunkoisia kuin hieman raskaampia putkirunkoisiakin. Malleissakin on hieman vaihtelevuutta, on ns. pisaramallisia ja tiimalasimallisia lumikenkiä. Esimerkiksi TSL:n tiimalasimallisissa lumikengissä on se hyvä puoli, että saat askeleet otettua luontevasti, eli sinun ei tarvitse kävellä leveällä haarakäynnillä. Lumikenkien kantaosa on yleensä säädettävissä auki ja kiinni, joka siis tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ylämäessä kantaosan ollessa auki, on huomattavasti miellyttävämpi viuhtoa rinnettä ylös. Vastaavasti alamäessä lisäpitoa tuo kantaosan ollessa kiinni. Sompapäiset sauvat toimivat parhaana kaverina lumikengille, sillä ne eivät uppoa syvälle lumeen.

Lumikenkäreitit Saariselällä

Saariselällä Metsähallitus on merkinnyt valmiita lumikenkäreittejä, joiden avulla pääset helposti tutustumaan lajiin ja ihailemaan kauniita lumisia tunturimaisemia. Reitteihin pääset tutustumaan tästä linkistä urhokekkosenkansallispuisto/reitit. Vaativuutta halutessasi Saariselältä löytyy toki kyllä myös haastavia ja mäkisiäkin maastoja omin päin tutustuttaviksi.

P.S.. Muistathan aina ottaa pientä evästä niin lyhyemmille kuin pidemmillekin lenkeille, lenkki voikin yllättäen osoittautua oletettua pidemmäksi! Ja mikäli kuljet reittien ulkopuolella, on hyvä olla eksymisen varalta kartta ja kompassi, tai gps-laite.

Mikäli et vielä omista lumikenkiä, saat ne helposti vuokrattua Tunturivarusteelta ja sitten vain maastoa kohti ihailemaan Saariselän kaunista luontoa !

 

Elina

Intohimoinen luonnossa seikkailija, fysioterapeutti, yrittäjä